Profile Picture

Know me

Senja, 20 years old, Helsinki/Finland
Read more...
Sponsors, collaborations...
Terms of Use...

Find me

Email me Facebook Twitter Pinterest Google Plus flickr

Follow me

Follow Puukengät

Wednesday, March 21, 2012

Pain day






Nykyinen työni on seisomatyötä, ja jo kuuden tunnin työpäivän jälkeen jalkoja ja selkää särkee kohtuullisen paljon. No, tänä aamuna heräsin aivan tajuttomaan särkyyn: kipu kulkee jalkapohjista niskaan, eli olen aika lailla totaalisessa jumissa. Kesti puoli tuntia ennen kuin pääsin edes ylös sängystä ja käveleminen tuottaa edelleen vaikeuksia. Soitin itku kurkussa ensin D:lle ja sitten äidilleni, sympatian ja neuvojen toivossa, ja viimeiseksi esimiehelle ilmoittaakseni, että en pysty millään tulemaan tänään töihin.

Aamupalaksi olikin sitten pullaa ja särkylääkkeitä, minkä jälkeen olen yrittänyt venytellä ja rentouttaa selän lihaksia, pienin tuloksin. Särkylääkkeet helpottavat hiukan, niiden voimalla pystyn suoriutumaan normaaleista päivän hommista, kuten vaikkapa bloggailusta.

Täysin hukkaan en aio päivää heittää, Suomen poliittinen historia odottaa, nyt vain pitäisi löytää hyvä lukuasento, jossa voisi myös tehdä muistiinpanoja. Toivottavasti särky lieventyisi huomiseen mennessä, muuten on pakko raahautua lääkäriin.

--

My current job is done standing up and after a 6-hour-shift my feet and back are smarting quite a lot. Well, this morning I woke up to an unbelievable amount of pain radiating through pretty much my whole body. It took me half an hour to just get out of bed, and walking causes a lot of trouble. I was crying like a baby when I called D and then my mother for some sympathy and advice, after which I called my boss to let him know that I won't be able to work today.

At least my breakfast was nice, if we exclude the painkillers, and I have tried to stretch my back to relax the aching muscles, with very little success. The painkillers help a bit, with their aid I can manage the daily tasks such as blogging.

However, I'm not going to throw the whole day away, the history of Finnish politics is waiting for me, I just have to find a doable reading position that enables taking down notes too. I really hope the pain will be gone by tomorrow, otherwise I'll have to drag myself to the doctor's.

12 comments:

  1. Anonymous21/3/12 19:45

    Your breakfast looks so delicious! I love danishes/pastries/baked goods!!! You should try a heat pack for your back pain, sometimes it can help the muscles relax a bit.

    ReplyDelete
    Replies
    1. There are some real benefits to living at my grandparents' and the baked goods is one of them! I will definitely try a heat pack, sauna helped a little but my back seems to be really jammed this time...

      Delete
  2. Toivottavasti olosi paranee pian! :) Ja herkullisen näköinen tuo pulla! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ikävä kyllä selkä on edelleen kipeä ja jumissa, sauna auttoi hiukan, mutta taitaa olla lääkäriaika edessä huomiselle... Pullat onneksi lohduttavat, isoäitini on oikea pullamestari :D

      Delete
  3. I am so sorry to her about you feeling not well, I hope that the pain will go away soon!
    Don't Call Me Fashion Blogger
    Bloglovin'
    Facebook

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks, I too hope it'll go away soon, I hate back pain!

      Delete
  4. soo yuuummmyyyy post:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. My grandmother always bakes all kinds of yummy things :)

      Delete
  5. Nätti neule ja huivi! Yummyyy...leivokset näyttää herkullisilta... 8)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, kietaisuneule on tätini vanha, olisikohan alunperin henkkamaukalta kotoisin, ja huivihan on SIX-liikkeestä Alankomaista. Pullat on kyllä herkullisia, onneksi niitä löytyy täältä isovanhempien luota vähän liiankin usein :D

      Delete
  6. Aamupala näyttää herkulliselta (: Toivottavasti kipu hellittää pian! Auttaisko kevyt liikunta jumeihin vai menisköhän vain pahemmin jumitukseen?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli herkullinen aamupala joo :) Kipu ei ole hellittänyt, joten kävin tänään lääkärissä ja kyseessä on lihastulehdus :/

      Delete

Click Here for Comment Guidelines

Thank you so much for your comment! I'll try to get back to you asap! Anonymous commenters, please use a nickname! ♥

Kiitos kommentistasi! Pyrin vastaamaan siihen mahdollisimman pian! Anonyymit, olkaa ystävällisiä ja käyttäkää nimimerkkiä! ♥

Hartstikke bedankt voor je reactie! Ik probeer zo snel mogelijk te reageren! Anonieme mensen, gebruik alsjeblieft een nickname! ♥

Tu peux commenter en français!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...